Pako by Tuula Kallioniemi

Pako Reviews

• 
  Katri

  Kiinnostava lastenkirja, jossa nousi esiin erilaisia teemoja kuten etäiset vanhemmat, yksinäisyys, alkoholismi, köyhyys, tuloerot perheiden välillä, heitteille jättö, mielisairaus, kidnappaus... Pienessä kirjassa paljon asiaa. Tarina on jouhevasti etenevä ja koko ajan tapahtuu. Joskin tapahtumat ovat aika ahdistavia. Kieli oli mielestäni hyvää. Se oli mukavaa lukea, joukossa todella kauniita ilmaisuja ilman liiallista kielellä kikkailua.
  
  Kirjaa luki mielellään jopa näin aikuinen. Tosin antaisin tälle ehkä vain 3 tähteä, mutta kun mietin tätä nimenomaan lastenkirjana, taittuu se väkisinkin 4 tähteen. Hyvä kirja.
  
  Kirja on Finland Junior -ehdokkaana.
• 
  Suvi

  Olipas ahdistava lukukokemus. Piittaamattomat vanhemmat, lapsikaapparit, alkoholismi, koulukiusaaminen. Kaikki nämä 120 sivussa mutta silti kirja ei sorru hymistelyyn tai sievistelyyn eikä mikään aihe ole päälleliimattu. Lukija pyöritetään kuudenkympin pesussa ja juuri kun siitä on selvinnyt, heitetään vielä kuivausrumpuun. Mutta kenelle kirjaa suosittelisi? Alakoululaiset tuntuu liian pieniltä, mutta onko yläkoululaiset jo liian isoja?
  
  Alla oleva arvostelu julkaistu Virikkeitä 2/2015
  
  Vaikka Tuula Kallioniemen Pako on ohut ja pieni, se pitää sisällään suuria, massiivisia aiheita ja suunnattoman määrän ahdistusta. Keskiössä on neljä lasta: Matilda, jonka äiti reissaa ympäriinsä työn takia ja joka jättää 12-vuotiaan tytön päiväkausiksi yksin kotiin; Samuel, jonka vanhemmat ovat liian kiireisiä kiinnittääkseen poikaan mitään huomiota ja jotka muuttavat isän työn perässä pahimmillaan useita kertoja vuodessa; Anders, jonka äidin rahat kuluvat heti tukipäivänä olueen sekä Carita, jonka tähänastinen elämä on sijoittunut lukkojen taakse Raamatun jakeita siteeraavan isoisän talossa.
  
  Tarina lähtee liikkeelle siitä, kun Matilda joutuu kaapatuksi samaan taloon, jossa Carita asuu. Caritan vaari, Alarik, kaappaa Matildan ystäväksi Caritalle. Matilda on onneksi neuvokas ja hän onnistuu pakenemaan Caritan kanssa. Kotiin päästyä hän kertoo asiasta äidille tapahtuneesta. Äiti ei kuitenkaan usko tytön tarinaa, vaan kutsuu Alarikin hakemaan Caritan pois. Tytöt jatkavat pakomatkaa. He pakenevat kaupunkiin, jossa asuvat Samuel ja Anders.
  
  Samuel karkaa öisin kotoa tutkimaan kaupunkia ja lähialueita. Hän varastaa, mitä haluaa, koska se tuo jännitystä hänen elämäänsä. Hänellä on metsässä piilomökki, johon hän asettuu öisin syömään varastamiaan eväitä. Samuel ei kuitenkaan aavista, että Anders on seurannut hänen tekemisiään jo pidemmän aikaa, ja on seurannut häntä myös mökille. Kaikki neljä lasta kohtaavat siinä vaiheessa, kun Matildan ja Caritan pakomatka tuo heidät tälle piilomökille.
  
  Vanhempien välinpitämättömyys lapsiaan kohtaan sattuu syvälle sydämeen, eikä kirjaa ole helppo lukea loppuun. Ahdistus jää vellomaan sisälle ja omien voimien riittämättömyys turhauttaa. Se, miksi tunnereaktio on niin voimakas, johtuu siitä, että tällaisia kohtaloita on olemassa. Lapset ovat aina aikuisten armoilla, oli tilanne mikä tahansa, ja välinpitämättömyys on pahimpia asioita, mitä maa päällään kantaa.
  
  Pako jatkaa samaa teemaa, mitä monet tämän vuoden alussa ilmestyneet nuortenkirjat ovat edustaneet: kiusaamista, pelkoa, ahdistusta, pärjäämistä. On tärkeää, että näitä teemoja käsitellään kirjallisuudessa, mutta tämän kirjan kohdalla jäin miettimään todella pitkäksi aikaa sitä, kenelle tämä kirja on kirjoitettu. Kirjan päähenkilöt ovat 12-vuotiaita, mutta käsiteltävät aiheet ovat niin rankkoja ja ahdistavia, että alakoululaisten käsiin en välttämättä tätä kirjaa antaisi. Yläasteikäisille tämä olisi parempi, mutta karsastavatko he nuorempia päähenkilöitä? Pako on hyvin kirjoitettu, rakenteeltaan ja juoneltaan loogisesti etenevä teos, joka jättää lukijaansa jäljen pitkäksi aikaa.
• 
  Mintti

  Matilda soutaa saareen, jonka luulee olevan autio. Se ei olekaan, vaan mies nimeltä Alarik vie hänet myrskyltä suojaan saarella olevaan taloon. Yhtäkkiä Matilda huomaakin olevansa vankina ja seuralaisena tytölle jota Alarik myös pitää talossaan. Käy ilmi että tytöt viedään ehkä maasta ja Matilda ja Carita pakenevat henkensä edestä. Toisaalla kaksi hyvin erilaista poikaa, Anders ja Samuel tapaavat toisensa ja tytöt. Pakomatka on jokaiselle erilainen ja tunnelma tiivistyy kun aikuiset eivät usko ja kuuntele lapsiaan. Kuinka heille kaikille käy? Hieman ahdistava kertomus, joka sisältää huoltajuuskiistoja, köyhyyttä, huostaanottoja ja muita nykyajan vitsauksia.
• 
  Reetta Saine

  Neljä erilaista nuorta, neljä kohtaloa. Aika kaukaakin haettu juonikuvio toimii ihan hyvin, ja saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Moniongelmaisuus ja välinpitämättömyys ovat isoja asioita, jotka osittain on jätetty sivulauseisiin.
  
  Harmi, että päähenkilöiden ikä taas mainitaan turhan selvästi, mutta uskaltaisin vinkata tätä seiskoillekin aiheen ja kirjoitustyylin perusteella. Huomatkoot itse iät, jos huomaavat. Lyyhyydestä iso plussa.
• 
  Aarne Pohjois-Koivisto

  Seikkailullinen ja tunteikas draama-trilleri, jossa riipivä alkuepisodi, ja tietenkin onnellinen loppu. Kallioniemi osaa kyllä kirjoittaa, sen jälleen kerran saa todeta.
  
  Matilda joutuu vahingossa syrjäisellä saarella olevan miehen vangiksi, soudettuaan sinne ukonilman ollessa puhkeamaisillaan. Pian hän huomaakin, ettei ole ainut vangittu. Toinen samanikäinen tyttö on siellä myös, Carita. Carita on ollut siellä ties kuinka kauan, ja hän on todella alistunut pahan miehen valtaan, eikä ymmärrä ulkomaailman asioista oikein mitään. Matilda suunnittelee paon, ja he onnistuvat pääsemään pois saarelta. Kirja ottaa tässä kohtaa fokuksen toisiin henkilöihin toisaalla; he ovat Samuel ja Anders, autiotalossa aikaansa viettävät pojat. Täytyy sanoa, että tässä kohtaa kirjan jännite osittain katoaa, ja pallo karkaa johonkin...
  
  Tulee vaihe, jossa joutuu vain odottelemaan, milloinkohan nämä osaset alkavat kohdata toisiaan. Kuten arvata saattaa, Matildan ja Caritan sekä Samuelin ja Andersin tiet risteävät kohtalokkain seurauksin. Tunteikas ja hieman ahdistavakin kohtaus on esim. se, kun Matilda pääsee jo kertomaan äidilleen, että heidät kaapattiin, ja Carita oli joutunut olemaan vankina saarella vuosia, mutta äiti ei uskokaan häntä. Äiti vain nauraa tyttönsä mielikuvitukselle ja juttelee puhelimessa kaapparin kanssa. Äiti kutsuu hänet hakemaan Caritaa takaisin kotiin. Kuinka turhautunut ja voimaton fiilis tästä tulikaan. Kaiken lisäksi äiti on lähdössä jälleen työmatkalle, ja meinaa näin jättää tytöt uuteen vaaratilanteeseen. Ärsyttävät ja kiireiset aikuiset! Siksi pitää karata jo toisen kerran.
  
  Kirjan nimi Pako viittaa useampaan kirjan aikana tapahtuvaan pakoon. Yksi suuri pako on kuitenkin tarina Caritan pelastumisesta saarelta. Ihmisten välisistä suhteista kiinnostavin kirjassa oli Matildan ja Caritan välille kehittyvä suojelussuhde. Kummatkin haluavat tulla toistensa siskoiksi, ja Matilda on erityisen suojelevainen Caritaa kohtaan. Kerronta on kirjassa sellaista, että fokuksessa olevien asioiden ulkopuolelta ei tuoda oikein mitään esiin. Siksi lukijalla on jatkuvasti jännitettävää mm. siinä, ilmestyykö ilkeä kaappari yhtäkkiä jostain takaisin; onko hän jotenkin löytänyt tiensä autiotalolle, jossa nuoret majailevat. Taustalla on voinut olla meneillään mitä tahansa. Yhtäkkiä yllättäviä asioita paljastetaankin lukijalle. Mm. se, että heidän tapaustaan ja pelastautumista kaapparin kynsistä on käsitelty iltapäivälehtiä myöten. Myös äiti on vihdoin tajunnut, että Matildan puhuneen totta kertoessaan ilkeästä kaapparista.
  
  Helppolukuinen ja jännittävä, paikoin riipiväkin kirja, jossa draamaa ja seikkailua, ja joka sopii luettavaksi ehkä 5. tai 6.-luokkalaisista ylöspäin.
• 
  Jenni Joru

  Pako on tarina nuorista, jotka kokevat erilaista osattomuutta.
  
  Matilda on joutunut tyttöporukan kiusaamaksi. Aikuiset käskevät reipastua ja mennä mukaan, mutta yritykset palkitaan sakinhivutuksella.
  
  Samuelin vanhemmat ovat menestyneitä ja menestys tarkoittaa yhä parempien työpaikkojen perässä muuttamista.
  
  Andersin äiti jaksaa tuskin nousta sängystä, vaikka jääkaappi on tyhjä.
  
  Carita elää vaarinsa kanssa, eikä tiedä ulkomaailmasta mitään.
  
  Voiko ongelmia paeta ja rakentaa elämän uusista palikoista ihan uudelleen? Miten riuhtaista itsensä irti kuviosta, johon on tahtomattaan joutunut? Miten tulla nähdyksi oikealla tavalla? Millaista on riittävä ja oikeanlainen huolenpito?
  
  Tämä kirja olisi ehdottomasti kaivannut 50 lisäsivua. Nyt loppuratkaisuun piti laukata, jotta kirja pysyi lyhyenä. Ajankohtainen aihe olisi ansainnut huolellisempaa käsittelyä. Vinkkauksessa kirjan lyhyys ja realistisuus ovat varmaankin plussia.
• 
  Janne Salo

  Lyhyt, mutta paljon teemoja sisältävä nuorten kirja. Käsiteltiin mm. köyhyyttä, alkoholismia ja mielenterveysongelmia. Aika leppoisasti kuitenkin kirjoitettu noista aiheista, joten sopii alakoululaisillekin jopa. Näin aikuislukijanakin kirja menetteli vaikka varsin nopea oli lukea.
  
  Neljä henkilöä joilla on omat ongelmansa. Aluksi kaikki toimivat itsenäisesti, mutta loppupuolella he kohtaavat toisensa ja alkaa jonkinlainen yhteistyö. Rankoista teemoista huolimatta loppu on onneksi onnellinen.
  
  Olikohan Samuelin kuvaama puliakka Andersin äiti? Loppupuolella ainakin onneksi selvisi saaren vanhan miehen oikea identiteetti ja hieman taustoja. Sellaista tosiaan käynyt oikeasti (muualla kuin suomessa)
  
  
• 
  Olivia

  Kaksi tähteä saa nyt riittää. Juoni oli tarpeeksi hyvä, mutta kerrontatyyli oli pitkästyttävä ja hahmot yksiuloitteisia. Mikään ei tullut erityisen yllättävänä, ja tuntui, että tilanne vain junnasi paikoillaan. Loppuratkaisu oli osittain hyvä, osittain lässähtänyt.
  
  Lasten vanhemmat tuntuivat paljon mielenkiintoisemmilta kuin itse tarina, lapset itse taas olivat niin stereotyyppisen oloisia, ettei heistä juuri jaksanut kiinnostua. Köyhä yksinhuoltajaäiti ja tästä huolehtiva kunnollinen poika; rikkaan perheen poika, jonka isällä ei ole aikaa tälle, joten tämä etsii seikkailua jostain muualta; kiusattu tyttö, joka yrittää parhaansa mukaan korjata asiat... Carita taas oli käytännössä luonteeton, mikä on tietysti perusteltua, mutta ei sekään tarinan laatua lisää.
• 
  Erja Linnonmaa

  Hyvä teos rankoista aihepiireistä. Mielestäni käsittelytapa sopii silti hyvin 5-6 lk
• 
  Outi

  Luin tätä lyhyissä pätkissä enkä tiedä, johtuiko siitä, etten oikein päässyt tähän mukaan. Juoni tuntui vähän epämääräiseltä, jännittävältä kyllä, pelottavaltakin välillä, mutta paljon oli ympätty sosiaalisia ongelmia, mielenterveyttä, alkoholismia, kiusaamista, yksinäisyyttä, mitä vielä mukaan. Mun makuun vähän liikaa, vaikka virkistävää tavallaan onkin että näin rajuja juttuja kuvataan lasten romaaneissa. Nopealukuisuus oli kyllä ilo joitain lapsia ajatellen.
  
  Kohderyhmäkin on vähän hämärä. Kirjan henkilöt ovat 12-vuotiaita, mutta en uskaltaisi ainakaan alle 10-vuotiaille suositella, enkä kyllä 14-vuotiaillekaan.
  
  
• 
  Anu

  Neljää nuorta yhdistää toinen toistaan ankeammat kohtalot, koulukiusaaminen, yksinäisyys, piittaamattomat tai moniongelmaiset vanhemmat ja pahimpana kaikista raamattua siteeraava sekopää isoisä, joka pitää lapsenlastaan vankina vaaleanpunaisessa röyhelökamarissa. Nuoret järjestävät asioitaan itse kun aikuisista ei ole apua, välillä melko arveluttavillakin keinoilla. Rankat aiheet ja ohut kirja.
• 
  Arja-täti

  Hui, olipas siinä isoja aiheita. Pidin kirjasta, mutta nyt mietin, kenelle tätä voi vinkata. Jännityksen puolesta menee pienemmillekin, mutta sivuaa niin rankkoja juttuja että voisi kokeilla vielä seiskoillekin. Huolimatta siis siitä, että päähenkilöt ovat 12-vuotiaita. Kirja, josta pitäisi myös puhua lukemisen jälkeen.
• 
  Maarit

  Vauhtia ja jännitystä niin että heikompia hirvittää nopeasti luettavassa pakkauksessa. Käsittelyssä myös useampia rankempia juttuja, joita ei kuitenkaan sen kummemmin analysoida puhki. Ihan luettava teos näin aikuisenkin näkökulmasta katsottuna, jotkin asiat tosin saattavat upota paremmin ehkä hieman vanhemmille lapsilukijoille, jotka eivät välttämättä enää näistä kiinnostu.
• 
  Markku Kesti

  Olisi ollut parempi, jos päähenkilöiden ikä olisi jätetty mainitsematta. Nyt menee nihkeäksi saada tätä huonosti lukevien kasien käsiin ja siihen tämä olisi ollut kelvollinen kirja. Tosin huonoille lukijoille juoni on turhan hidas ja epämääräinen.
• 
  Limppu

  Aihe tekee epämiellyttäväksi lukea. Surullista on että tällaisia tarinoita tarvitaan.